Ihan vähän joulua

Tänne Englannin kotiin ei paljon kannata ostella joulukamaa, sillä joulu tulee tänä vuonna vietettyä tien päällä ja jossakin hotellissa Belgiassa tai Saksassa. Muuttokuorma tulee hakemaan tavaramme 19. päivä, me lähdemme ajamaan täältä 22. päivä ja saamme astua Suomen maan kamaralle (verotuksellisista syistä) 28. päivä. Joten siinä välissä olevat päivä tulee hengailla matkalla. No sen verran tiedetään jo, että lautta Rostockista lähtee 27.12, joten hyvinhän siinä pystyy 5 päivää kuluttamaan, niin että näkee vähän maisemiakin.

Tuikkutalo ja tämä seppele löytyivät TkMaxx:sta. Tuikku 4 puntaa, seppele 8 puntaa. Seppelettä kohtaan minulla on viha-rakkaussuhde. Onhan se aika moterniseppele, mutta jokin siinä välillä viehättää.

Kävimme Salisburyssä jouluvalojen sytyttämistilaisuudessa ja se oli iso tapahtuma se. Siellä oli paljon esiintyjiä, jotka kaikki pystyi näkemään jättiscreeniltä. Ohjelma ei tosin ollut järin jouluista: nykymusaa ihan hirmu kovalla, rockia ja joku olevinaan hauska mies piti kilpailun: kolme vapaaehtoista yleisöstä meni lavalle ja heidän piti musiikin mukaan heiluttaa persustaan siellä, joka sitten tosiaan zoomattiin siihen jättiscreenille. Se kuka ketkutti parhaiten, voitti kisan. Ajattelin ääneen englanniksi, että: "Tämäkö nyt sitten on sitä Brittihuumoria?" Jolloin sain ympäriltäni pari nolostunutta katsetta. Joulupukki tuli paikalle, valot sytytettiin ja lopuksi aivan mieletön ilotulitus. Se kesti varmasti jotain 10-15 minuuttia ja oli suunniteltu taustamusiikkiin. Se oli ihan vaikuttava. Muutoin en pitänyt tapahtumasta, sillä minulle ei varsinniin tullut kovin jouluinen olo. Paikan päällä myytiin erilaisia tuotteita, oli tivolia ja kojuista myytiin paahdettuja vaahtokarkkeja sekä taateleita. No, tulipahan sekin nähtyä. Arvelen, että jouluhulluna viehätyn enemmän keskieurooppalaisesta joulumarkkinatouhusta.

Kynttilöitä polttelen ahkerasti; aammusta iltaan. Täällä jotkut päivät saattavat olla todella synkkiä pitkin päivää, jolloin kynttilät tuovat mukavan kotoisan tunnelman. Viimeiset kolme viikkoa lähtivät käyntiin, jotka muuten tulevat olemaan yhtä paskoo. Tosin viimeinen kuukausi on ollut myös sitä. Elmo ja hänen isänsä eivät ole juuri nähneet toisiaan, tämän viikon Aki on ollut töissä 8-23, joten normaalielämästä ei ole tietoakaan. Minä ja Elmo ollaan ihan liikaa yhdessä ja saan kuulla jo ihania: "Äiti, olet ilkeä!" lausahduksia. No, olihan tämä vaihe tulossa jossain vaiheessa. Kuinkahan sen vaiheen kestää, kun hän haluaa muuttaa mummolaan tai haluaa jonkun toisen äidikseen... YHYY!!! Vanhemmuus on kaikista karuinta hommaa. No mutta, aamukampaa en ole hankkinut, mutta aamuja lasketaan ja joka päivälle on hommaa järjestelyiden ja pakkauksien suhteen. Kyllä tää tästä, aikansa kutakin...

Ihanaa joulun odotusaikaa!

Kenkäpäivitys

Aivan ihanat punaiset korkkarit 12 puntaa, Matalan.

UGGi-kopiot 8 puntaa, Primark.

50-luvun tyyliset popot 25£, Primark

Sketchers paksupohja lenkkarit, noin 35 puntaa

Korkokengät 20 puntaa, Primark.

Harmaat saappaat 22 puntaa, Matalan.

Mustat korkkarit 8 £, New Look

Juhlakorkkarit 35£

Kenkä varastoni on jotain kuusinkertaistunut täällä ollessa ja olen tehnyt puolisolleni lupauksen, etten osta ensi vuonna kenkiä tai vaatteita... Kuinkahan käy?

Kaikki ei aina mene niinkuin suunnittelee...

Ystäväni Satu tuli extempore käynnille kun menin ehdottelemaan hänelle Facebookin kautta Imelda Mayn keikasta ja sehän puri Satuun heti. Eikun lentoliput varaukseen ja kun aika koitti, Satu suuntaa kohti lentokenttää. Mutta kuinkas siinä kävikään. Satu myöhästyi koneesta ja eihän siinä auttanut muuta kuin varata uusi lento. Siihen sitten ja hiki päässä Arlandalla vaihtamaan konetta ja saapumislentokenttä meidän päässä muuttui. Meitä se ei haitannut, sillä lentokenttä oli lähempänä. Sieltä hän sitten reippaasti tepsutteli, mutta ilman matkalaukkuja. Kävi ilmi että matkalaukut eivät lähteneetkään Suomesta. Seuraavana päivänä useiden puheluiden jälkeen, matkalaukut saapuivat puolituntia ennen Imeldan keikalle lähtöä.

Kaverini täältä Arran lupautui kuskiksi keikalle, kunhan lahjoimme häntä riittävästi rahallisesti. Keikka oli Readingissä, lähellä Lontoota. Pukeuduimme tyylin mukaisesti fiftarivaatteisiin. Löysin Salisburystä vähän aikaa sitten Vintage ja fiftarikaupan ja olisin varmasti pystynyt kuluttamaan sinne omaisuuden.  Ja saimmekin hurjasti kehuja vaatetuksesta.

Upea Satu! Tsekatkaa Satun uudet kengät, tosi mageet, mutta loppuiltaa kohti turmiolliset. Yks mikä on ihan mainitsemisen arvoinen juttu, on se, että vaatesäilytyssysteemi oli taas Aatamin aikainen. Siellä leikattiin paperista 2  samaa numeroa, joista toinen annettiin asiakkaalle ja toinen laitettiin nuppineulalla takkiin kiinni. Onneksi Britit ovat tottuneet jonottamaan, sillä siinä niitä nupinneuloja kiinnitettiin ja otettiin pois ja laitettiin pikkukulhoihin. Ja seuraavalle kerralle tulostettiin sitten taas uudet paperilaput. Että silleen...

No sittenhän siinä kävi niin, että sovimme paikan mistä Arran hakee meidät, mutta emme aikaa. Sanoin, että laitan heti tekstiviestin kunhan saan sen selville. Sisällä huomasimme sitten että minulla ei ole puhelinta mukanani. Heh heh... Siinä sitä pohdittiin, että millähän me päästään täältä pois. Henkilökunta yritti etsiä meille kuskimme yhteystietoja netistä, mutta tuloksetta. Kuvassa Satu kasvattaa tattia otsassaan, naputtelemalla Facebookiin viestiä Arranille. Ei auttanut kuin lähteä jammaamaan Imeldan tahtiin ja toivoa, että kuski käy tsekkaamassa Facebookin.

Tässä todistusaineistoa keikalta. Surkea kuva. Me rokattiin ja laulettiin koko keikka. Ja se teki tehtävänsä Satun uusilla kengillä; päkiät NIIN hellänä, että oli jo hankala kävellä. Keikan päätyttyä ulos odottelemaan... Kuskia ei näy, ei kuulu... Mitäs nyt tehdään? Saatiin kuulla että lähistöllä on juna-asema, sieltä saattaisi vielä mennä juna Salisburyyn. Tytöt, joiden jalat ovat jo ihan hellänä kilkattelevat kilometrin päähän juna-asemalle. Minä tuijotan juna-aikatauluja silmät pyöreinä ja Satun tatti otsassa oli jo niin iso, ettei sille uskaltanut puhua ja juuri kun olin pillahtamassa itkuun, niin Satun puhelin soi. Kuskihan se sieltä soittaa!!!! Kuinka huojentunut olo voi ihmisellä olla!!! Taksi kotia olisi tullut maksaman jotain 200-300 puntaa. Thank God For Facebook! Arran pyöritteli päätään ja nauroi Suomen tytöille, kun tuli hakemaan juna-asemalta. Oli ihan säkällä käynyt odotellessaan kaverillaan vilkaisemassa Facebookissa kun meistä ei ollut kuulunut mittään. Sovittiin Satun kanssa, että jos seuraavan kerran lähdetään kahdestaan reissuun, niin sovitaanko, että ollaan ajoissa ja kannetaan sitä puhelinta mukana... ;)

Muutoin viikonloppu menikin parannellessa maailmaa oikein olan takaa. Kiitos Satu vierailusta, onpahan mitä muistella vanhana!!!

Hali ja suukko!!!