Ystäväni Satu tuli extempore käynnille kun menin ehdottelemaan hänelle Facebookin kautta Imelda Mayn keikasta ja sehän puri Satuun heti. Eikun lentoliput varaukseen ja kun aika koitti, Satu suuntaa kohti lentokenttää. Mutta kuinkas siinä kävikään. Satu myöhästyi koneesta ja eihän siinä auttanut muuta kuin varata uusi lento. Siihen sitten ja hiki päässä Arlandalla vaihtamaan konetta ja saapumislentokenttä meidän päässä muuttui. Meitä se ei haitannut, sillä lentokenttä oli lähempänä. Sieltä hän sitten reippaasti tepsutteli, mutta ilman matkalaukkuja. Kävi ilmi että matkalaukut eivät lähteneetkään Suomesta. Seuraavana päivänä useiden puheluiden jälkeen, matkalaukut saapuivat puolituntia ennen Imeldan keikalle lähtöä.
Kaverini täältä Arran lupautui kuskiksi keikalle, kunhan lahjoimme häntä riittävästi rahallisesti. Keikka oli Readingissä, lähellä Lontoota. Pukeuduimme tyylin mukaisesti fiftarivaatteisiin. Löysin Salisburystä vähän aikaa sitten Vintage ja fiftarikaupan ja olisin varmasti pystynyt kuluttamaan sinne omaisuuden. Ja saimmekin hurjasti kehuja vaatetuksesta.
Upea Satu! Tsekatkaa Satun uudet kengät, tosi mageet, mutta loppuiltaa kohti turmiolliset. Yks mikä on ihan mainitsemisen arvoinen juttu, on se, että vaatesäilytyssysteemi oli taas Aatamin aikainen. Siellä leikattiin paperista 2 samaa numeroa, joista toinen annettiin asiakkaalle ja toinen laitettiin nuppineulalla takkiin kiinni. Onneksi Britit ovat tottuneet jonottamaan, sillä siinä niitä nupinneuloja kiinnitettiin ja otettiin pois ja laitettiin pikkukulhoihin. Ja seuraavalle kerralle tulostettiin sitten taas uudet paperilaput. Että silleen...
No sittenhän siinä kävi niin, että sovimme paikan mistä Arran hakee meidät, mutta emme aikaa. Sanoin, että laitan heti tekstiviestin kunhan saan sen selville. Sisällä huomasimme sitten että minulla ei ole puhelinta mukanani. Heh heh... Siinä sitä pohdittiin, että millähän me päästään täältä pois. Henkilökunta yritti etsiä meille kuskimme yhteystietoja netistä, mutta tuloksetta. Kuvassa Satu kasvattaa tattia otsassaan, naputtelemalla Facebookiin viestiä Arranille. Ei auttanut kuin lähteä jammaamaan Imeldan tahtiin ja toivoa, että kuski käy tsekkaamassa Facebookin.
Tässä todistusaineistoa keikalta. Surkea kuva. Me rokattiin ja laulettiin koko keikka. Ja se teki tehtävänsä Satun uusilla kengillä; päkiät NIIN hellänä, että oli jo hankala kävellä. Keikan päätyttyä ulos odottelemaan... Kuskia ei näy, ei kuulu... Mitäs nyt tehdään? Saatiin kuulla että lähistöllä on juna-asema, sieltä saattaisi vielä mennä juna Salisburyyn. Tytöt, joiden jalat ovat jo ihan hellänä kilkattelevat kilometrin päähän juna-asemalle. Minä tuijotan juna-aikatauluja silmät pyöreinä ja Satun tatti otsassa oli jo niin iso, ettei sille uskaltanut puhua ja juuri kun olin pillahtamassa itkuun, niin Satun puhelin soi. Kuskihan se sieltä soittaa!!!! Kuinka huojentunut olo voi ihmisellä olla!!! Taksi kotia olisi tullut maksaman jotain 200-300 puntaa. Thank God For Facebook! Arran pyöritteli päätään ja nauroi Suomen tytöille, kun tuli hakemaan juna-asemalta. Oli ihan säkällä käynyt odotellessaan kaverillaan vilkaisemassa Facebookissa kun meistä ei ollut kuulunut mittään. Sovittiin Satun kanssa, että jos seuraavan kerran lähdetään kahdestaan reissuun, niin sovitaanko, että ollaan ajoissa ja kannetaan sitä puhelinta mukana... ;)
Muutoin viikonloppu menikin parannellessa maailmaa oikein olan takaa. Kiitos Satu vierailusta, onpahan mitä muistella vanhana!!!
Hali ja suukko!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti