torstai 27. tammikuuta 2011

Perhekahvilaa ja normiarkea...

Sebastian huristelee
Saimme selville että lähistöllä on paikallinen perhekahvila ja päätimme Lauran kanssa käydä vilkaisemassa minkälaista siellä on. Pääsimme Lauran Volkkarin kyydillä, kaikki kolme lasta takapenkille pakattuina lastenistuimiin. Paikan nimi on Nicolson center ja se on ihan Akin "työpaikan" vieressä. 
Suloinen Mirella

Meidät otettiin oikein mukavasti vastaan, kerrottiin miten homma toimii, mitä missäkin ja mitä se maksaa. Käyntikerta maksaa hurjat 50 p/ henkilö ja raha meni kassaan, mikä käytetään erilaisiin matkoihin ja tapahtumiin, että sekään raha ei katoa mihinkään taivaan tuuliin. Tilat olivat hienot ja leluja oli kylliksi.



 Ensimmäiseksi silmään pisti iso häkkyrä, mitä kuvaisin hieman samanlaiseksi leikkialueeksi, mitä Hop Lopissakin on. Tarjolla oli kahvia, teetä, mehua ja keksejä. Sebastian ja Elmo leikkivät touhukkaina koko 2 tuntisen.

Elmo perhekahvilassa
Mini Hop Lop
Kotona syömme lounaan siinä puolen päivän aikaan ja päivällisen nykyään kuuden seitsemän aikaan. Hieman on aikataulu venähtänyt. Aki on "töissä" klo 8-17 ja iltaisin lukee tai tekee tehtäviä 2-3 tuntia, että melko vähän jää aikaa koko perheelle tai että minä pääsisin välillä vaikka edes kävelemään. Mutta aikansa kutakin ja täytyy tässä kehitellä jotakin.
Elmo auttaa ruoanlaitossa.
Tilasimme netisistä Amazon.com mm. kenkien säilytysjärjestelmiä. Päiväni ovatkin täyttyneet mukavasti lyhyillä kommunikoinneilla lähettien kanssa, sillä jokainen tavara toimitettiin ERIKSEEN. Se oli outoa. Kävin myös tervehtimässä naapurin suloista mummelia Dorothya (jos oikein muistan nimen), sillä yksi paketeista toimitettiin sinne, sen vuoksi koska emme olleet kotona.
Eilen tuli trampoliini ja se pystytetään takapihalle, niin sitten alkaa pomppiminen!!!

1 kommentti:

Linda kirjoitti...

Voi Elmo on niin söpö tuossa vikassa kuvassa :) Hirmu kiva lukea teidän kuulumisia täältä!